Kirjoittaja
Kertun,Epun ja Miilun treenit WWW
Sähköposti: thiinah(at)hotmail.com

|
17.05.2011 - 11:21
Tervetuloa tänne 
http://miimukka.blogspot.com/
28.11.2010 - 21:14
Toko-iltamissa kävimme tänään, pitkästä aikaa joku, eli Miettisen Pia, tsekkas vähän meidän seuruuta yms, joten kiva reissu oli :)
Odottelu oli hieman vaikeeta teini-Miilulle mutta ihan ok sekin sitten sujui, lähinnä sellaista kateellisen maanista kyttäämistä kun muut treenaa. Miilu odottaa nätisti jos on kiinni esim seinässä, mutta mun pitämänä tulee tommoista jokomennääjokomennään-sähläystä. Hyvä treeni tässä oli jo pelkästään :).
Sitten kun oltiin melkein pari tuntia tota venaamista treenattu mentiin tekemään meidän vuoroa, jossa teimme vähän seuruuta, joka oli aikas hieno :) Keskittyminen on todella hyvä, kontakti ei pudonnut vaikka seuruutin myös suoraan kohti katsojia+muita koiria ja Pian eteen. Paikka hyvä ja ei edistä, himpun verran liian tiivis on, joten ohjeeksi saatiin että palkan suunnalla (palkka sivulta ulkoa) voisi sitä muokata jos niin haluan. Jäävien sekoittamiseen (seisominen menee maahanmenoksi helposti) saatiin ohjeeksi kuuntelutreeni mm leikin avulla sekä se että käyn käskyttämässä seisomaan ja jatkan liikkeen sit loppuun. Kaukojen seisomaan nousu oli vika pulma, lähinnä sellainen sähläys on siinä seisomaan nousun opettelussa ollut ja siinä ongelma oli tosiaan mun koska ite oon jättänyt namit nyrkkiin siihen kuonon eteen sekä antanut Miilun tökkiä ja töniä sitä naminyrkkiä siinä samalla kuin meikäläinen on tuijottanut vaan että mitenkäs se nyt nousee sieltä seisomaan. Voi miuta :P
Eli nyt tiukempi asenne siihen nyrkin tökkimiseen, mie valitsen siihen suullisen huomautuksen ja kädet lähtee pois selän taakse ja uskon että se riittänee, ja rauhallinen treeni nyt siihen sitten sekä vinkkinä tuli se että vois miettiä että opettais kaukot etujalat paikoillaan kun oon nyt opettamassa takajalat paikoillaan,, pitää pohtia sitä vielä, on vaan niin vakkiutunut siihen takajalat paikoillaan asiaan kun on sen jo aiemmin vanhemmille koirille opettanut joten pitää pohtia.
Olin kyl hurjan tyytyväinen Miiluun, se keskittyy ihan superhyvin ja tekee hienosti! :)
Laitetaans tähän pari kuvaa, toinen heinäkuulta mökiltä sekä toinen Miilusta tänään :)


23.10.2010 - 16:40
Viikon treenit, se mitä viel muistaa...
Maanantaina Miilun kanssa seuran agitreeneissä, kepit ja puomin ja a-esteen alastulon 2on2off-kontakti alkaa sujumaan kivasti. Takaaleikkaustreeni tuottaa miulle vaikeutta.
Tiistaina juoksulenkkipäivä koko triolla ja perus tokohinkkailussa kaukoja Miilulla ja Epulla.
Keskiviikkona aamusta juoksulenkki taas koko seurueen kera ja illalla Miilun kanssa agilitytreeneissä ohjauskuvioita, uutta tuli paljon mutta meni hienosti :) Tehtiin rataa about 4esteen pätkissä, ilman rimoja, ensin pakkovalssia ja hyppyjen kautta putkeen sitten takaakiertoa ja välistäveto-treeniä. Huippuhienosti meni :) Kerettiin tehdä aika paljon kun meitä oli vain 2 koirakkoa paikalla. Lopuksi kontaktitreeniä A:lla, etenee hienosti.
Torstaina perustokotteluja, liikkeestä seisominen ja maahanmenon sekoittaminen oli Miilulla ongelmana täs mutta nyt sujuu hyvin. Perusasentojumppaa sekä Miilulla että Epulla.
Lauantaina: tehtiin Miilun kanssa ALO läpi kisamaisena, ilman hyppyä tosin, ja hyvältä näyttää. Seuruuta hinkuutellaan vielä lisää niin hyvä tulloo. Loppuun kiertoja ja stoppeja, pätevä penska :)
Eppu teki superhienon EVL-seuruun. Uppeet jäävät ja sittenpä vähemmän hienot kaukot ja luoksetulon.Eli niitäpä sitten treenaillaan, oi kun joku päivä nuo kaukot sais valmiiks....
Sunnuntaina, Miilu teki kaukoja avon kaukot menee läheltä kivasti, nyt työn alle maa-seiso-maa vaihdot hissinä. Askelsiirtymiä ja seuruuta sisällä myös. Kentällä taas jääviä, sekoitti jälleen liikkeestä maahanmenossa seisomiseen joten siinä taas hinkkausta. Seuruussa tuntuu heittävän takamustaan sivulle välillä kun intoa tulee liikaa, tässä nyt tarkkana. Eppu teki seuruuta pätkän, hienosti malttaa nyt olla oikealla paikalla, sitten luoksetulon stoppitreeniä kierroilla.
Kerttu nyt on siis lenkkeillyt mukana, hienosti menee ja käyttää jalkaa hyvin. BOT-kuuri nyt myös aloitettiin Kertulle. Tokoilen Kertun kanssa myös mutta on semmoista 'sairaseläkeläisten mummotokoa' ;) Ei ainakaan vielä näytä siltä että kisakentille mentäis enää, katellaan sitten jahka toipuu täysin. Epun kanssa yritän tiirailla lämpimän paikan kisoja mutta huonolta näyttää joten menee kevääseen sitten. Aloitellaan _ehkä_Epun kanssa varmaan tässä agin alkeita pikku hiljaa vaihtelun vuoksi, tai ainakin kokeillaan..
09.10.2010 - 16:35
Tänään Epun kanssa Karkkilassa luonnetestissä, tuomareina Bengt Söderholm ja Tarja Matsuoi.
Ei suurempia ylläreitä tullut, pimeässä huoneessa Eppu ei kyennyt toimimaan kunnolla mutta kelkkatesti ja kuja menivät hienosti mutta tästä syystä toimintakykyyn +1. Tynnyrin vieriessä Eppu otti siitä innokkaana hampailla kiinni ja kelkkaukon tölkeilläkin ois voinut vähän leikkiä :) Puolusti voimakkaasti mutta silmänräpäyksessä oli kaverina sitten kun uhkaus loppui. Seinätestissä katseli kauan ja kun tuomari oli jo lähellä niin pisti tosissaan puolustusta mutta siinäkin sitten taas heti palautui kun tuomarin kädet laskeutui alas. Paukkuja ei noteeraannut lainkaan. Tuomari tokas lopuks että ei mikään ylläri että on hieman haasteellinen tokokoulutettava ollut :D
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taistelutahto +3 Suuri
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +1 Erittäin vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Tulos +170p
Ja vertailun vuoksi laitan tähän Epun äipän eli Kertun pisteet, sama paikka ja samat tuomarit about reilu vuosi sitten:
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taistelutahto +3 Suuri
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +1 Erittäin vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus - laukausaltis
Tulos +152p
16.09.2010 - 17:45
Hengissä ollaan ja treenattu myös, kirjoittelu on vähän jäänyt nyt vähemmälle.
Kerttu operoitiin polven ristisiderepeämän vuoksi heinäkuussa TTA-tekniikalla ja on nyt kuntoutumassa siitä, toimenpide meni hyvin ja toipuminen myös. Treenit ja agit nyt sitten on tauolla, agi ehkä lopullisestikin koska en uskalla varmaankaan ikunaan tuota päästää radalle enää ja toisen polven ristisiteen rikkoutumisen todennäköisyys on myös melko korkea.
Eppu söi kesällä mökillä jotain jonka vuoksi pää turposi niin että Eppu muuttui norpaksi, ab-kuuri ja kortisonikuuri ja SM-tokot jälleen jäi meiltä väliin ja sitten vielä elokuun toinen tokokoe :( Nyt on ollut kunnossa, kopkop..Treenit on sujuneet hyvin, avoa ollaan hinkuteltu ja jos vaikka nyt kohta pääsis tsekkaan miltä se kisaaminen maistuu..Voittajan liikkeet pitäis ottaa työn alle, Eppu ylikuumenee kaukoista niin pirusti että odottelen tässä että saan lehmän hermot :P
Miiluskan kanssa on niin mukava touhuta <3 Tokosta pidettiin vähän paussia elokuussa ja touhuiltiin vaan muuta ja nyt taas aloitettiin treenaukset ihan tosi mielellä.
Viime viikonloppu oltiin Myytin leirillä jossa käytiin tekemässä jälkeä (meidän makkarajälkelyn alkeita siis) sekä treenattiin tokoa ja agia. Huippu kivaa oli ja etenkin Juha Ruokosen agility-koulutus oli leirin kohokohta :)
Myös meidän seuran agility-treenit jatkui nyt kesätauon jäljiltä ja mahdollisesti toinen treenipaikka on tulossa toisaalta, joten ahkera agi-treenaus on myös nyt alkanut.
Tokossa viime viikkoina ollaan treenailtu ja hiottu enempi nyt alon liikkeitä, ihan ok sujuuvat ja etenkin leirillä tuli hyvät huomiot seuruuseen jonka jälkeen sekin lähti sujumaan paremmin. Noudot sujuu hienosti.
Tänään kuitenkin reeni-suunnitelmassa tunnaria ja ruutua, saadaan vaihtelua alon tylsyyksiin ;)
09.06.2010 - 23:49
Miilu (kohta 10kk) , Kerttu ja Eppu lähettävät kesäterveisiä:




08.06.2010 - 11:16
Hengissä ollaan ja treenattu ollaan vaikka blogiin tekstiä ei oo jaksanut laitella. Meillä on ollut helvetillisen huono autoilu kevät, auton ollessa telakalla useampaan otteeseen josta syystä mm. Lentsun treenit Turussa ja Agitreenit Kirkkonummella on olleet mahdottomat toteuttaa, ei onneks kaikkia tarvinnut peruuttaa mutta turhan monta :((
Kuvia Miilusta on tulossa jahka saan kameran taas toimintaan. Treenit Miilun kanssa on menneet kivasti, suurin ongelma on noudossa luovutus jossa kapula lentää suusta heti sivulle tullessa joten tätä pähkitään. Agilityn alkeisryhmässä Kirkkonummella oltiin nyt keväällä, huisin hauskaa ja jatkuu onneksi elokuussa taas ilmeisesti :)
Paimennusta olisi kiva päästä kokeilemaan mutta tuntuuvat menevän ryhmät täyteen silmänräpäyksessä. Miilu on ollut miulla mukana joka viikko nyt keväällä kun koulutan ja päässyt demokoirailemaan sekä saanut loistavaa harjoitusta odotteluun.
Eppu menee Niilolle akupunktioon ja kipuselvittelyihin kesäkuun lopussa, eli selittänee sen ettei kisoja nyt sitten ole toistaiseksi tulossa Epun kanssa. Kerttu on kesätyttö ja nauttii olostaan eli pyörii koko ajan nurmikolla, puolet lenkeistä menee tassut taivasta kohti sojottaen tai päivä takapihalla auringossa maaten :) Kertun kanssa ollaan tehty evl-treenejä silloin tällöin, jotka menee ihan ok mutta hinkkaamista pitäis tehdä paljon jos meinaisi kisakentille astua joskus. Agi tuntuu olevan enemmän Kertun laji ja toivottavasti päästään Kertun kanssa sitä tekemään lissää.
21.03.2010 - 17:21
Miilulla tällä viikolla ma-pe treenailussa ahkerasti nyt takapäänkäyttötreeniä sekä noudossa pitoa. Nouto edistyy hitaasti, Miilu noutaa ja tuo hyvin mutta pelkässä pidossa kun ollaan paikoillaan on vaikeutta kun on malttamaton, pitää mennä taaksepäin ja helpottaa reeniä. Ulkotreeneissä ollaan harjoiteltu puiden ja pensaiden yms kiertämistä molemmin puolin käsimerkkien avulla sekä oikealla puolella kulkemista, yllättävän hankalaa kun Miilu on niin hyvin vasempaan puoleen jo kiinnittynyt. Takapäänkäyttötreeniä ja sivulletuloja myös ulkona. Keskiviikon ryhmäreenit jäi väliin tällä viikolla yövuoron takia :P
Lauantaina viikon agit :D Miilu oli pätevä pentu, keppejä opeteltiin uutena asia ja aloittelin kontaktien opetuksen puomilla, nämä edistyivät hienosti. Miilu on supernopea oppimaan :) 'Hyppy'+putki meni kivasti ja sitten harjoiteltiin takaakiertoa 'hypyllä', meillä ei rimoja vielä käytössä. Temppuiltiin myös väliajalla kasia ja ympäri-ämpäri sekä siksak :))
Kertun agissa kerrattiin puomi+kontaktit siinä, kovasti jänskättää puomin meneminen mutta muuten ok. Valssia harkattiin kahdella hypyllä, lopulta ohjaajakin pääsi kärryille :) Välistä vetoa myös, tämä jees. Yhdistettiin hypyt välistä vedolla ja lähetys putkeen ja sitten hyppy+kepit jotka meni nyt paremmin. Kepit selvästi väsyttää/rasittaa tms Kerttua koska toistoilla menee kiehumiseksi ja rupeaa skippaamaan välejä. A-este ok.
Sunnuntaina koirat lepäs treenilöistä ja ohjaaja reippaili n 4 tuntia lähettinä agilitykisoissa :)
14.03.2010 - 21:17
Alkuviikko: perusasentojumppatreeniä Miilun kanssa sisällä ja kapulan nostoja sekä paikkamakuuta ennen ruokaa.
Keskiviikkona Miilun treenit Kirkkiksellä, ruokailun jättäminen välistä kostautui sähläyksenä sekä mun ajatus oli hukassa ja siitä syystä oli pienelle penskalle epäreilut treenit koska itse jäin pohtimaan kovasti että mitäs ja mites...
Torstai ja perjantai meni yövuoroissa mulla joten ei kummempia kuin höpsöttelyä ja leikkien kaukoja.
Lauantaina alkoi Miilun ja Kertun agit, oli ihan superkivvaa :D Miilu oli pätevä pieni, ei ollut moksiskaan uudesta hallista ja muista koirista :) Tehtiin putkea joka alkuun vähän pelotti mut sit oli ihan superkiva juttu, pussi meni hienosti ja sit tehtiin pöytää sekä ilman rimoja 'hyppy'sarjaa, Miilu teki hienosti ja odottelut meni hyvin myös.
Kerttu oli niiiiin onnellinen kun pääsi pitkästä aikaa agiin :) Ollaan jatkoryhmässä kun Kertun kanssa on tehty alkeet vuosia sitten. Otetaan kuitenkin varovasti, matalilla rimoilla sekä back on track-kuuria sekä fyssari/osteopaatti etsitään nyt lähempää jotta pysyy Kerttu kunnossa niin että pystyy harrastamaan. Agi on kyllä Kertulle niin iso juttu että toivottavasti pystyttäis sitä nyt harrastamaan. Kerttu teki kepit, hurjan hyvin, sekä putkea ja hyppysarjaa, nämä jees. Vaikeampaa oli hyppy+kepit kun mie oon niin hidas siinä joten Kepa luiskahti aina ekan keppi väli ohi.
Keinu meni vähän kurjasti, Kerttu varmaan luuli sitä puomiksi koska rynnisti eteenpäin kontaktilta niin lujaa eikä pysähtynyt joten sehän rymähti hurjaa vauhtia alas ja Kerttu säikähti kovasti joten sittenpä tehtiinkin hommia jotta saatiin jollain tapaa tehtyä se oikein. Tyhmä juttu, toivottavasti saadaan Kerttu rohkeaksi taas keinulla.
Myö kaikki kyllä saatiin isot ja pahat agi-kärpäsen puremat :D
Sunnuntaina oli Miilulla Lentsun treenit Turussa. Kertailtiin edellisten kertojen juttuja. Seuruu näytti paremmalta ja tuli uutta vinkkiä taas. Häiriöseuruu meni ihan napppiin. Metalli+puunoudot kivat sekä otettin niihin mukaan kiertäminen myös, pitotreenit nyt kotona sitten. Tunnarix2 laudalla, uppeet. Takapäänkäyttötreeniä katsottiin myös ja siinä myös saatiin uutta treenattavaa. Loppuun paik.makuu häirittynä, tämä hyvä mutta juuri ihan lopussa lentävä pallo vei voiton ja nousi seisomaan josta käskytin takas maahan ja sitten ok, muuten hienosti meni.
Eppu sairaslomailee, pissasta löytyi verta ja protskuja ja nyt sitten syödään tulehduskipulääkettä viikon ajan, bot-kuuri sekä tsekataan josko oireilut alkais helpottamaan, jos ei niin sitten palataan taas lääkärille. Toivottavasti kaikki nyt ois siitä eturauhasesta johtuvaa.
03.03.2010 - 22:39
Miilun treenit, odottelutreeniä todella tarvitaan, (arvioin odotteluajan väärin joka olikin sitten liian pitkä Miimusen osaamistasoon) meni säheltämiseksi ja lumen syömiseksi joten sitten kun oli suht ok hetken aikaan niin autoon, ois vaan pitänyt tehdä se paaljon aiemmin.Noh.. Tehtiin sivulletuloja, jotka meni melko ok ja sitten pupsiluoksetulo joka ok. Leikkimistä tehtii erikseen, nyt sujui todella hyvin vaikka vain yhdellä lelulla. Odotellessa omaa vuoroamme tehtiin seuruuta kaartaen oikealle, alkaa näyttää paremmalta pikku hiljaa.
Epun labroissa kilpirauhasarvot olivat onneksi ok, mutta Epun vointi on ennallaan eli levoton mutta kuitenkin tosi väsynyt ja juo nyt enempi. Voihan se olla että Tardak-pistos ei ole vielä vaikuttanut tai ab-kuuri väsyttää, mutta huolettaa :( Epulla on myös omituisesti karvat hävinneet puolen vuoden sisällä kuonon päältä ja silmien ympäriltä. Huomenna taas jutellaan lääkärin kanssa ja mietitään mitäs sitten tehtäis/tutkittais..
Kerttu myös varoo vasenta etutassuaan ja se tuntuu olevan kipeenä, joten siinäpä sitten seuraava lääkäriajan varauksen aihe :(
02.03.2010 - 13:37
Miiluskan treenit sunnuntaina Liedossa:
Tunnari, tätä ei oltu tehty ollenkaan vielä, (muutama oman etsiminen syksyllä alla), laitettiin oma kapula laudalle ja testattiin. Auteltiin ja päästiin ihan hienoon lopputulokseen. Nyt vaan tunnarilaudan kanssa jatko kunnes lumet sulaa eli vissiin kesäkuussa :P
Metalli tää ihan ok, nyt tehdään erikseen sitten vauhtinoutoja sekä niin että jätän kapulan Miilun eteen ja käsken tuomaan niin saadaan pitoa ja matkaa kivasti tällä.
Seuruu jostain syystä Miilu oli tosi takana joten tehtiin oikealle kaartoa kunnolla imuttaen, tämä nyt tehotreenaukseen. Lopuksi oli vielä häiriöseuruu, tää oli Miilulle iisibiisi :)
Paik.makuu Meni hyvin.
Erikseen treenattavia asioita vielä edellisten lisäksi: rauhoittumistreeniä, huomaa ettei nyt talvella olla oltu oikein aktiivisia hengailijoita joten nyt enempi tätä. Miilu oli muuten ihan melko ok ja uusi halli ja uudet tyypit ympärillä ei häirinneet, mutta Miilua otti välillä päähän että omat reenit oli sen mielestä liian lyhyet ja kun treenikaveri ei halunnut hakea kapulaa niin Miimus ei ymmärtänyt miks hän ei sit saa hakea sitä ja silloin piti vähän sanoa siihen kommenttia mölinällä.
Kahden lelun leikkiä siihen jumiutumiseen ja kiertäminen opetuslistalle myös.
Maanantaina sisätreenissä seuruun paikkaa edemmäksi oikealle kaarrellen ja otin naksun alleviivauksen avuksi tässä, eteni kivasti. Lauantaina ja maanantaina myös leikkien kaukoja, muuten ihan ok mutta seisomaan nousussa tulee kivat peruutukset, hmmm.
Eppu oli viikonloppuna miun ja Miilun reissun aikana tullut levottomaksi ja kipeän oloiseksi. Onneksi päästiin maanantaina lääkärille ja kippeehän se oli :( Sairaslomalla nyt 10pvän ajan ainakin, antibiootiikuuria nielutulehdukseen ja eturauhanen oli myös suurentunut joten sai myös Tardak-pistoksen. Toivottavasti rauhoittuisi vähän nyt sitten, Eppu on nyt vasta älynnyt tytöt :) Verikoetta otettiin myös lisäksi toisestakin syystä, mutta toivottavasti se epäily olisi väärä, tulokset tulee vasta huomenna..
25.02.2010 - 08:31
Viikon treenikooste
Eppu+Kerttu on tehnyt perusasentojumppaa ja seuruun käännöksiä. Miilu samoin.
Eilen pitkästä aikaa ulkotreenit, Kerttu teki ruudun jossa alkuun humputteli ja sitten hyvä ruutu kokonaan ja sen jälkeen hyvä merkki.Sitten menikin taas hetki että pystyi keskittymään, pallopallopallo, ja saatiin vielä lopulta jonkin sortin onnistunut ruutu. Kertulla oli kivaa :) Eppu teki seuruun, joka oli nyt hyvä kaikinpuolin!:) Ruutu eka toisto tosi hyvä, sitten sama kuin Kertulla että pallopalkan jälkeen meni hetki että kykenee keskittymään kunnolla toistoissa, huomaa reenin puutteen tässä. Miilu teki seuruun alkeita, aukeaa seuruussa joten oli ihan loistavaa että Jessica oli katsomassa, kiitokset vaan :), niin sain palkattua kun oli oikein niin että pysyin itse selkä suorana. Sitten vähän leikkimistä lopuksi.
16.02.2010 - 18:59
Blogi on nukkunut talviunta ja mekin ollaan oltu talvitauolla, vähän pakostakin kun eipä juuri oo päässyt kummempia treenailemaan. Melkeinpä päivittäin on jotain näperretty, leikkimistä, perusasentoja, seuruuta paria askelta, takapäänkäyttöä.Semmoisia perusperusjuttuja siellä täällä pieniä hetkiä joita ei oo jaksanut tänne ees kirjailla. Nyt alkaa treenimotivaatio nousta kun rupeaa treenitkin kohta pyörimään ja kevät tulee ja kisakausikin starttaa 3kk päästä :)
Miilu on kasvanut hurjasti ja on nokkela ja aivan ihana nuori mies :))
Nyt pitäis tsekata kisakalenteria ja alkaa vähän tehdä treenisuunnitelmia ja tsekkausta kaikille koirille, Jee :) Kerttu tosin tuskin kisaa mutta pitää alkaa treenaamaan sen kanssa jos vaikka sitten joskus ja jos ei niin onpahan mielenpiristystä hälle kun se kuitenkin treenaamisesta tykkää kovasti.
Miilun kanssa päästiin Lentsun tavoitteellisten ryhmään, mun yövuorot sotki kuviota sen verran että 2 ekaa kertaa ei päästy paikalle, mutta nyt loppu kevät päästään onneksi joka kerralle :) Epulle yritän saada paikkaa paikallisen koiraseuran treeniporukkaan ja Kerttu jonottaa paikkaa erääseen voi/evl-ryhmään, pääsis Kerttukin touhuamaan taas :) Onneks on treeniporukkaa ja oman seuran vapaat treenit, joten niihin ainakin pääsee Kepa+Eppu sitten mukaan.
Piiralle on aika nyt maaliskuussa molemmille, Kertulle ja Epulle siis, saas nähdä mitä treenitauko isommista treeneistä sekä pitkät remmilenkit on tehneet Epun selälle ja Kertulle ihan kiva saada tsekkaus.
Tän päivän reenissä Miilulla kapulan nostoja, ne sujuu hyvin, sitten sivulla kapulan nostoa joka vaikeampi selvästi. Kaukoja, autettuna maasta seisomaan nousu.Seuruuta paria askelta kerrallaan, ihan ok. Lyhyt (alle 1min) paik.makuu ja paik.istuminen, nämä jees. Eppu teki seuruuta muutamia askeleita, nyt on todella hyvä paikka ja ehkä himpun liian tiivis mutta mie tykkään. Sitten kaukoissa maa-seisossa palattiin ihan basic treeniin uudella käskysanalla. Kerttu teki myös seuruun perustreeniä, tosi jees ja sitten sivulla maahanmenoja jotka ihan salamannopeat joten ilmeisesti Kepan selkä on kondiksessa :D
|
Keikkakalenteri
Eppu
Kerttu
Miilu
12.4 alkaen maanantait Agi alkeisryhmä/KKK
|